Eteläiset revontulet Uudessa-Seelannissa: missä ja milloin niitä kannattaa katsella

Uusi-Seelanti on yksi harvoista paikoista maapallolla, joissa voit lähteä jahtaamaan aurora australis -revontulia varaamatta retkikuntaa. Haasteena on, että maa sijaitsee eteläisen revontuliovaalin reunalla sen sijaan, että se olisi sen sisällä. Siksi vastaus kysymykseen ”voinko nähdä revontulet tänä iltana” muuttuu selvästi Invercargillin ja Aucklandin välillä. Tässä oppaassa kerrotaan, missä eteläiset revontulet näkyvät, mitä Kp-arvoa kukin paikka tarvitsee, milloin niitä kannattaa yrittää nähdä ja miltä realistinen havainto näyttää. Jos haluat yleiskuvan eteläisestä pallonpuoliskosta, tutustu ensin aurora australis -ennusteoppaaseemme.

Miksi Eteläsaari on etulyöntiasemassa

Revontulien näkyvyyden ratkaisee magneettinen leveysaste, ei tiekartasta löytyvä numero. Eteläinen revontuliovaali keskittyy Etelämantereen ja eteläisen jäämeren ylle, ja Uusi-Seelanti sijaitsee siitä pohjoiseen. Jokainen etelään kuljettu kilometri vie sinua lähemmäs ovaalia ja laskee geomagneettista aktiivisuutta, jota tarvitaan, jotta mitään näkyisi taivaanrannan yläpuolella.

Siksi alla oleva järjestys on käytännössä leveysasteen mukainen. Southland ja Otago ovat jonon kärjessä, Canterbury niiden perässä ja Pohjoissaari kaukana takana. Tämä selittää myös toisen, vähemmän ilmeisen seikan: aurora australis näkyy eteläisellä taivaanrannalla kaikkialla Uudessa-Seelannissa. Paikka, jonka eteläpuolella on kukkuloita, kaupungin valosaastetta tai rannikkoa, on huono havaintopaikka riippumatta siitä, kuinka pimeää suoraan yläpuolella on. Tasainen maa, järvi tai avoin etelään suuntautuva merialue voittaa korkeuden lähes aina.

Jokaisella käsittelemällämme paikkakunnalla on oma AuroraMen kaupunkisivu, johon on linkki alla olevasta taulukosta. Paikan kynnysarvo ja reaaliaikainen ennuste julkaistaan kyseisellä kaupunkisivulla.

Kp-kynnysarvot alueittain

Jokainen AuroraMen kaupunkisivu ilmoittaa paikkakunnan magneettiseen leveysasteeseen perustuvan paljain silmin näkemisen kynnysarvon. Taulukossa on Uuden-Seelannin arvot, jotta voit nähdä vaihtelun yhdellä silmäyksellä. Nämä ovat arvoja, joilla jotakin voi nähdä omin silmin kirkkaana, pimeänä ja kuuttomana yönä; pitkällä valotuksella tallentuu usein eteläinen kajastus, vaikka silmä ei näe vielä mitään.

Kp 6 -olosuhteita esiintyy aktiivisina vuosina toistuvasti; Kp 8 ja Kp 9 ovat uutisiin päätyviä myrskyjä. Tässä on ero Southlandiin suuntautuvan matkan suunnittelun ja harvinaisen Wellingtonin tapahtuman odottamisen välillä. Kp-indeksin oppaassamme kerrotaan, mitä luku mittaa, ja reaaliaikaisella Kp-indeksisivulla näkyy sen tämänhetkinen arvo.

Paikat, joiden vuoksi kannattaa lähteä ajamaan

Stewart Island (Rakiura)

Uuden-Seelannin eteläisin asuttu saari ja lähimpänä erityistä revontulien havaintopaikkaa, mitä maalla on tarjota. Sen maorinkielinen nimi Rakiura käännetään tavallisesti hehkuviksi taivaiksi. Keinovaloa on tuskin lainkaan, etelään avautuu avomeri, ja saarella on yhdessä Invercargillin kanssa maan matalin kynnysarvo. Haittapuolena ovat kulkuyhteydet: lautta Bluffista tai lyhyt lentomatka, niukasti majoitusvaihtoehtoja ja sää, joka voi pitää saaren suljettuna päiväkausia.

Invercargill ja Southlandin rannikko

Invercargill on Uuden-Seelannin käytännöllisin tukikohta revontulien metsästykseen. Sen Kp 6 -kynnysarvo on sama kuin Stewart Islandilla, ja tasaiset Southlandin tasangot sekä etelään suuntautuvat rannat tarjoavat esteettömän näköalan lyhyen ajomatkan päässä kaupungista. Rannikkoa itään seuraavat Catlinsin alueen tummemmat taivaat ovat usein sääjärjestelmien ulkopuolella, vaikka ne pysähtyvät Fiordlandin ylle.

Dunedin ja Otagon rannikko

Dunedin tarvitsee Kp 7:n, yhden pykälän Southlandia enemmän, mutta sijainti korvaa sen: Otago Peninsula ja kaupungin eteläpuolinen rannikko tarjoavat pimeän eteläisen taivaanrannan alle kahdenkymmenen minuutin päässä keskustasta.

Queenstown ja järvet

Queenstown on tämän listan tunnetuin nimi ja vaikein arvioida. Sen Kp 7 -kynnysarvo on sama kuin Dunedinillä, mutta kuvauksellisuudestaan tunnetut vuoret peittävät eteläisen taivaanrannan suurimmasta osasta kaupunkia, ja laaksoon kertyy pilviä. Suunnittele ajavasi Lake Wakatipun tai Lake Wanakan etelään suuntautuvalle rannalle sen sijaan, että kuvaisit rantakadulta.

Christchurch ja sitä pohjoisemmat alueet

Christchurch tarvitsee Kp 8:n, mikä tarkoittaa myrskyolosuhteita. Lake Ellesmere ja Banks Peninsula tarjoavat pimeitä havaintopaikkoja suuren tapahtuman sattuessa, mutta pelkän ennusteen perusteella sinne ei kannata matkustaa. Canterburyn pohjoispuolella havaintoa kannattaa pitää satunnaisena bonuksena.

Kausi, kellonajat ja sää

Kausi: maaliskuusta syyskuuhun

Revontulia esiintyy ympäri vuoden, mutta pimeyttä ei. Joulukuun päivänseisauksen aikoihin etelässä on vain lyhyt jakso, jolloin on todella yö, joten Uuden-Seelannin käytännöllinen havaintokausi kestää suunnilleen maaliskuusta syyskuuhun. Kauden molempien päiden tasauskuukaudet ovat erityisen hyödyllisiä, sillä geomagneettinen aktiivisuus on tilastollisesti suurempaa maalis- ja syyspäiväntasauksen aikaan kuin niiden välisinä kuukausina.

Kellonajat: paikallisen keskiyön tienoilla, mutta jousta aikataulussa

Revontulimyrskyt painottuvat paikallista magneettista keskiyötä ympäröiviin tunteihin, joten ensisijainen havaintoikkuna on suunnilleen 22:00–02:00. Kyse on taipumuksesta, ei aikataulusta: näytökset tulevat aaltoina, joten hiljainen taivas ei ole syy lähteä liian aikaisin. Anna silmiesi sopeutua pimeään ensin viidestä kahteenkymmeneen minuuttiin.

Sää: tekijä, joka ratkaisee useimmat yöt

Uudessa-Seelannissa eteläisten revontulien katseluyritykset kaatuvat useimmiten pilviin, eivät Kp-arvoon. Eteläsaaren länsipuoli on sateinen ja itäpuoli kuivempi, joten Fiordlandin yllä pysyttelevän rintaman aikana Otagon ja Southlandin rannikot ovat usein selkeitä. Pilviennusteen tarkistaminen geomagneettisen ennusteen rinnalla ja valmius ajaa itään parantaa mahdollisuuksia enemmän kuin mikään muu yksittäinen päätös. AuroraMe yhdistää nämä tiedot kuun vaiheeseen, pimeään aikaikkunaan ja magneettiseen leveysasteeseesi viiden tekijän pisteytykseksi — menetelmä on esitelty menetelmäsivullamme.

Miltä todellinen havainto näyttää

Aseta odotuksesi sen mukaan, mitä taivaalla näillä leveysasteilla todella tapahtuu. Kp 6:n aikaan Invercargillissa tyypillinen näytös on vaaleanharmaa tai valkoinen kaari matalalla etelässä, mahdollisesti haaleine pystysuuntaisine rakenteineen, jotka tulevat ja katoavat minuuttien aikana. Se muistuttaa hieman kaukaista valosaastetta, kunnes se liikkuu. Värit ilmaantuvat yleensä vasta näytöksen voimistuessa: ensin vihreä, sitten korkeiden säteiden punaiset ja vaaleanpunaiset yläosat todellisissa myrskyissä.

Kamera näkee enemmän. Ihmisen silmän sauvasolut toimivat hyvin hämärässä, mutta eivät välitä väritietoa, kun taas kenno kerää fotoneja 5 to 20 sekunnin valotuksen aikana. Jalustalla oleva puhelin pitkällä valotusajalla tai mikä tahansa kamera, jonka ISO-arvo on 1600 to 3200, näyttää säännöllisesti vihreän vyön siinä, missä sinä näit harmaata. Siksi valokuva on myös luotettava tapa ratkaista epäselvä havaintoilta: jos et tiedä, onko etelässä näkyvä kajastus revontulia vai kaupungin valoa, ota kymmenen sekunnin valotus ja tarkista värit.

Usein kysyttyä

Missä päin Uutta-Seelantia aurora australis näkyy useimmin?

Eteläsaaren eteläosassa. Stewart Island (Rakiura) ja Invercargill sijaitsevat kaikista maan asutuista alueista lähimpänä eteläistä revontuliovaalia. AuroraMe ilmoittaa kummankin paljain silmin näkemisen kynnysarvoksi Kp 6. Dunedin ja Queenstown tarvitsevat Kp 7:n, Christchurch Kp 8:n ja Wellington Kp 9:n.

Voiko eteläiset revontulet nähdä Pohjoissaarelta?

Vain kaikkein voimakkaimpien myrskyjen aikana. Pohjoissaaren eteläisimmän kaupungin Wellingtonin AuroraMe-sivulla kynnysarvoksi ilmoitetaan Kp 9, mikä tarkoittaa äärimmäistä geomagneettista myrskyä. Pidä Pohjoissaaren revontulihavaintoa suuren myrskyn aikaisena bonuksena, äläkä suunnittele matkaa sen varaan.

Mihin aikaan vuodesta eteläiset revontulet näkyvät Uudessa-Seelannissa?

Käytännössä noin maaliskuusta syyskuuhun. Revontulet vaativat todellista pimeyttä, ja joulukuun päivänseisauksen aikoihin etelässä on vain lyhyt jakso, jolloin on täysin pimeää. Maaliskuulla ja syyskuulla on toinenkin etu: geomagneettinen aktiivisuus on yleensä suurempaa tasauspäivien aikoihin, joten pimeyden kannalta sopivat kuukaudet ja myrskyisempi jakso osuvat päällekkäin kauden molemmissa päissä.

Mihin suuntaan minun pitää katsoa nähdäkseni aurora australis -revontulet Uudessa-Seelannissa?

Etelään. Kaikkialta Uudesta-Seelannista aurora australis näkyy eteläisellä taivaanrannalla tai sen alapuolella. Tämä on peilikuva siitä, miten pohjoiset revontulet näkyvät Skandinaviassa pohjoisessa. Siksi selkeä, pimeä ja esteetön näkymä etelään on havaintopaikan tärkein ominaisuus, tärkeämpi kuin korkeus tai ajomatkan pituus.

Miksi revontulet näyttävät silmissäni harmailta mutta kuvissa vihreiltä?

Ihmisen hämäränäkö perustuu sauvasoluihin, jotka ovat herkkiä heikolle valolle mutta eivät erottele värejä, joten himmeä revontuli matalalla taivaanrannalla näyttää vaaleanharmaalta kaarelta. Kamera kerää valoa 5 to 20 sekunnin valotuksen aikana ja tallentaa vihreät ja punaiset säteilyt, joita silmä ei pysty havaitsemaan. Vain kirkkaat ja aktiiviset näytökset tuottavat riittävästi valoa värihermon aktivoitumiseen.

Lähteet

• NOAA SWPC — Aurora 30-Minute Forecast — OVATION-mallin tulokset molemmilta pallonpuoliskoilta, mukaan lukien eteläinen revontuliovaali
• NOAA SWPC — Planetary K-index — arvioidut Kp-arvot, joihin yllä olevia kynnysarvoja verrataan
• GFZ — Kp index — virallisen Kp-indeksin laskeva ja julkaiseva instituutti
• GNS Science (Earth Sciences New Zealand) — geomagneettinen seuranta Uudessa-Seelannissa
• MetService — Uuden-Seelannin pilvi- ja sääennusteet revontulien katseluiltoja varten
• NASA — Auroras — taustatietoa siitä, miten aurinkotuuli synnyttää revontulia molemmilla navoilla